OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkukauden 2016 kuulumisia

Nyt kun kevätkiireet ovat hieman helpottaneet, suurin osa kasveista on maassa kasvamassa ja ehtii hieman sisätiloissakin oleskelemaan, on aika päivittää vähän kattavammin tilan kuulumisista. Mitäpä sitä sadepäivänä muutakaan, kun luonto hoitaa viljelystoimet puolestasi! Edellinen postaus oli viljelysuunnitelmastamme, jota olikin hiottu muutama talvikuukausi. Nyt kun suunnitelmia on laitettu toteen, täytyy taputtaa itseään selkään hyvästä suunnitelmasta, koska […]

Lehtikaalit

2016 viljely masterplan

Ystäväni. Läpinäkyvyys toiminnassa kuin toiminnassa on tänä päivänä muodostumassa välttämättömyydeksi ja hyvä näin, sillä onhan eettinen liiketoiminta meidän kaikkien ja ennen kaikkea luonnon kannalta kriittistä. Muistan kuinka kaupungissa asuessani seisoin marketin hyllyjen välissä kädessäni porkkana ja kesäkurpitsa. Pohdin mikä ero niiden viljelyssä mahtaa olla, kuka ne on kasvattanut ja mikä on niiden ympäristöpanos. Niinpä tarjoan […]