Olemme_Pellolla

Mainiosti ohjelmoitu yritys

“Näyttää hauskalta, mutta kannattaako se?” ihmetteli eräs tuttava uudenkarheasta maatalousoperaatiostamme. Nyt kun tätä samaa kysytään jälleen uuteen lehtijuttuun, haluaisin avoimuuden ja jopa uhkarohkean rehellisyydeen hengessä jakaa sen myös tässä. Liikesalaisuuksia jaossa siis jälleen. Vastaan samalla muutamaan muuhun vastaan tulleeseen kysymykseen ja ihmetykseen miten ja miksi toimimme juuri kuten toimimme vai toimiiko tämä ollenkaan…

Ensinnäkin sanottakkoon että lehtijuttujen sarjatuli ei ole laisinkaan itse pyytämäämme. Vaikka lähes mille tahansa yritykselle näkyvyyden ja tunnettuuden lisääminen on tervetullutta, emme näistä jutuista ole maksaneet kuin haastatteluiden pienellä vaivalla ja murheella. Ehkä tämän kirjoituksen tarkoitukseenkin on sovellettavissa permakulttuurin yksi tehokkaimmista ajatuksista: Asioilla tulisi olla monta tehtävää ja monen asian olisi tuettava yhtä tarkoitusta. Samalla vaivalla ja innolla kirjoitan vastaukset kaikkien nähtäväksi yksittäisen toimittajan sijaan.

“No, kannattaako se?” Saivarteluksi tokaisen idealistihippinä tähän ensin seuraavaa: Se ehdottomasti kannattaa jos se tuottaa ympärille hyvää ja itselle suurta iloa. Taloudellinen kannattavuus on sitten toinen asia ja voin vakuuttaa, että tähänkin olen realistinörttinä käyttänyt useita tunteja ja lukuisia excel-taulukoita. IT-yrittäjänä ohjelmistokehityksen parissa toimineena koodaamisen lisäksi työnkuvaan on kuulunut ohjelmistologiikan sovittaminen asiakasyrityksen toiminnan tehostamiseksi. Ohjelmistokehityksessä opitun tehokkuusajattelun tulisikin tehdä Mainio Puutarhan “koodaamisesta”, ei vain henkisesti, vaan myös taloudellisesti kannattavaa – ainakin excelissä.

Vaikka se teollistuneessa maailmassa hullulta kuulostaa, luonnonmukainen toiminta ja monimuotoisuus ovat avainasemassa tekemässä Mainiosta kannattavaa. Kun tavoittelee luonnollista ja monimuotoista kasvuympäristöä ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä energian, ravinteiden, tuholaisten ja rikkakasvien kanssa, säästyy puutarhurilta hermoja, aikaa ja rahaa. Maatalousjärjestelmän kehittäminen – jossa luonnolliset prosessit tekevät suurimman osan viljelijälle mielletyistä työtehtävistä – suunnitteleminen ja rakentaminen kyllä vie tovin, mutta lopputulos on ikuinen. Permanent agriculture. Ehtaa permakulttuuria valjastettu kohti taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Otetaan esimerkki:

Herneviidakko
Herneviidakko

Kuvassa Mainion auringonkukkaviidakko, kuten sitä on alettu erikoisen tunnelmansa takia nimeämään. Tunnelma ei ole ainoa syy, miksi vahvavartiset auringonkukat ja herneet on kylvetty samaan penkkiin ja riviin melko tiheästi. Ensinnäkin tuotannon intensiivisyyden näkökulmasta samalla alalla saadaan tuotettua kahta kasvia samanaikaisesti. Herne kuten moni muu köynnöstävä palkokasvi tuottaa paremmin, kun se pääsee kiipeämään. Tämän lisäksi auringonkukkaseinämät tuottavat mukavan mikroilmaston, jossa herneet kasvavat sopivasti suojassa, mutta riittävän kuivassa kosteuden tuomien ongelmien välttämiseksi. Auringonkukka tuottaa suuren määrän massaa, joka paikalleen kompostoituessaan sitoo suuren määrän hiiltä maahan parantaen multavuutta. Herne puolestaan sitoo typpeä maaperään ilmasta erityisten juuribakteerinystyröidensä avulla. Tällä kasvulohkolla syötävien kasvien lisäksi siis aloitetaan jo osittaista maanparannusta ennen seuraavan vuoden viherlannoitusnurmea. Sadonkorjuun osalta korkealla kasvavat herneet ovat myös ergonomisempia ja mukavampia kerätä, mikä auttaa puutarhuria tekemään työnsä tyytyväisemmin ja tehokkaammin. Ruoan, kasvukunnon ja tehokkuuden lisäksi aluksi mainittu tunnelma innoitti läheisen päiväkodin vierailun “syötävään viidakkoon”. Kolmevuotiaan silmin kolmemetriset auringonkukat makeine herneineen ovat varmasti vielä maagisemmat!

Monimuotoisuus ja monipuolisuus mahdollistaa kannattavamman toiminnan myös muuallakin, kuin pellolla. Yksinkertainen ajatus: Halutko jääkaappiisi mielummin monipuolisen kokoelman tuoretta satoa vai 14 kiloa varastolanttua? Vaikka jouluiset lanttulaatikkosyömingit kieltämättä kuulostavat hyvältä, takaa hieman monipuolisempi tarjonta myös sen, että sato tulee syödyksi ja hävikki minimoiduksi. Helppona lukuarvona tonnia/hehtaari toimii maatalouspolitiikassa, mutta se ei kerro mitään hävikistä, syödystä ruoasta, terveellisyydestä, mausta tai taloudellisesta kannattavuudesta. Se, että kaikki tuotettu sato tulee syödyksi ei ainoastaan ole ekologista ja järkevää, vaan se kertoo maa-alan tehokkaasta käytöstä ja kannattavasta maataloudesta. Tässä on se syy, miksi niputamme tuotteitamme satokasseiksi ja myymme niitä vain etukäteen tilattuna. Riittävä tulo pieneltä pinta-alalta, ei hävikkiä, eikä pahaa mieltä kompostiin päätyvästä ruoasta.

Satokassit ja sadon niputtaminen aiheuttaa kieltämättä ajoittain hämmennystä. Valtamerten takana ja eteläisemmässä euroopassa, jossa pienet ja monipuoliset tilat ovat yleisempiä on myös tuotteiden niputus yleisempää, joten sallittakoon tämä hämmennys verrattain uuden ilmiön kanssa täällä pohjolassa. Voisi väittää, että eikö nimenomaan kilotavaran tarjoaminen takaisi sen, että kaikki vihannekset menevät varmasti käyttöön. Eiväthän kaikki ole yhtä hulluna kyssäkaaliin kuin minä! Tässä on kuitenkin monta varjopuolta sen lisäksi, että vähemmän mediaseksikkäät vihannekset jäisivät peltoon syömättä. Jos toimittaisimme räätälöityjä satokasseja, siis vapaasti valikoitua kilotavaraa, veisi sadonkorjuu ja tilausten käsittely vähintään kolminkertaisen ajan. Jo ajatus REKO ruokapiirien facebooktapahtuman monirivisistä tilauskommenteista hengästyttää. IT-velhona varmasti koodaisin jonkin järjestelmän, joka tekisi tämän puolestamme, mutta sekään ei voita sitä tehoa, jolla identtisiä satokasseja nostetaan, pakataan ja toimitetaan. Kilotavaran kanssa jonglööraus ei ole suoramyynnissä tässä skaalassa kannattavaa, vaikka se elintarvikekoneiston loppupään marketeissa onnistuukin.

Maataloustoiminnan tulos, viljelijän yrittäjätulo ja taloudellinen kannattavuus on pienten osien kokonaisuus. Päivittäisessä työssä, jokaisessa työvaiheessa ja käytetyssä sekunnissa tuleekin miettiä, miten pienimmänkin prosessin voisi tehdä tehokkaammin. Typistettynä tuottavuus ja kannattavuus on tulon ja siihen käytetyn ajan suhde. Jos inhimillisellä työmäärällä saa inhimillisen tulon jolla kykenee inhimilliseen, tai paremminkin luonnolliseen kulutukseen, on toiminta kannattavaa. Olemme huomanneet että pienillä hölmöilyillä ja haahuilulla voi esimerkiksi sadonkorjuuseen käyttää helposti kaksinkertaisen ajan. Tunteja kun on päivässä rajallisesti ja viljelijällä niitä näin satokautena hurahtaa helposti lukuisia, kannattaa ne käyttää tehokkaasti. Tässä avaintekijä on talvella käytetyt tunnit opiskeluun. Etenkin näin aloittelijana, ja miksei kokeneempanakin, jokainen viljelytekniikoita opiskellessa käytetty tunti parantaa tulevan kauden työtehoa. Toisaalta pelkät tehokkuuslasit silmillä houkutus on tinkiä laadusta. Liian vanhaksi turvonnut pahvinen papu tai kurpitsa hellepäivänä multaisena suoraan satokassiin kerättynä ehkä näyttää hyvältä, painaa paljon ja on tehokasta, mutta laatu ja maku on aivan toista. Tehopuutarhuri ei edes itse arvosta omaa tuotettaan ja se näkyy hinnassa. Meillä Mainiossa panostetaan laatuun ehkä ajoittain turhankin fanaattisesti, mutta olisihan se hassua yrittää vajaan hehtaarin alalla pärjätä laadun sijaan määrällä kakkoslaadun halpistavaralla, tehokasta tai ei.

No nyt ne kiperimmät liikesalaisuudet. Hinnoittelusta on hankala puhua, etenkin ruoan osalta, jota kaikki elääkseen tarvitsevat. Olen sitä mieltä, että ruoka on liian edullista. En siksi, että olisin rahanahne puutarhuri, enkä siksi, että koodarina olisin tottunut törsäämään IT-alan paisuneiden palkkojen takia. Maatalouspolitiikassa ja ruoan hinnasta keskustellessa viljelijät ovat altavastaavina. Ehkä nöyryyden ja itsenäisen pärjäämisen eetoksen takia, ehkä aidon yrittäjäasenteen puutoksen takia, en tiedä, mutta ainakaan tunnettuna matalapalkkatyönä maanviljely ei monia nuoria kiinnosta ja tämä näkyy kehityksen ja innovaatioiden määrässä, mikä huolestuttaa suuresti tulevaisuuden ruokaturvallisuuden kannalta. Ruoan, kuten minkä tahansa tuotteen hinnan tulisi olla se, mitä sen tuottaminen materiaaleissa, luonnonvaroissa ja työssä maksaa. Näin me Mainiolla pyrimme tuotteen hinnan laskemaan. Keskimääräisten vuotuisten työtuntien käyttö (joista suurin osa pitkinä satokauden työpäivinä) keskimääräisen satotason saavuttamiseksi tulisi tuottaa keskimääräisen sopivan palkkion, jolla tulee toimeen, muttei rikastu. Vaikka työtunnit taitavat kohta mennä ylitöiden puolella ja satotasokaan ei aivan keskimääräiseltä syystä ja useasta näytä, ei se hintaa muuta. Tämän vuoden perusteella ei voi naulaa kannattavuuden arkkuun laittaa, onhan oppirahat maksettava! Eräs viljelijätuttavani tokaisi, ettei viljelijän kannata tuntipalkkaa laskea, ehkä ei, muttei missään työssä pidä terveyttänsä riistää. Toisaalta vaivalla kasvatettu maukas ja tervellinen ruoka ei saa olla vain hyvätuloisten erikoisuus. Tässä on selkeästi pähkinää purtavaksi tulevissa kirjoituksissa. Joka tapauksessa haluan painottaa, että teemme kaikkemme vihannestemme ja palvelumme laadun eteen ja pyydämme siitä sitä palkkiota, jolla toimintamme voi jatkua vielä tulevinakin vuosina, emmekä yhtään enempää.

Suoramyynti (jälleen kuiva ja kankea sana, kuten “kuluttaja” edellisessä blogipostauksessa) on luonnonmukaisten monipuolisten viljelytekniikoiden, tarkasti koodattujen yritystoiminnan pienten osasten ja rehellisen hinnoittelun lisäksi yksi merkittävin henkisen ja taloudellisen kannattavuuden varmistaja. Tässä tärkein työkalu on ehdottomasti sähköinen tiedonsiirto, etenkin sosiaalinen media. Internet on oppimisen, kaupanteon ja kohtaamisten paikka, jota ilman olisi vaikea kuvitella näin tiivistä kaupungin ja maaseudun yhteyttä. Tähän perustuu suuri osa Mainion toiminnasta. Saimme tästä hyvän muistutuksen tänään, kun löysimme paikallislehden jutusta intoutuneen eläkeläispariskunnan kotioveltamme ilman varoitusta. Nuoremmalta västöltä onnistuu suvereenisti ruokapiirien somekanavista vihanneksien tilaaminen ja tieto suoraan tilalta -päivistä sekä muista tapahtumista löytyy notificationeista muutaman hipaisun takaa. Tälle sydämelliselle luomuruokaan hurahtaneelle pariskunnalle oli luonnollista maatilan avoimet ovet ja vaikka pienen vierailuajoista murahtamisen jälkeen peltokierros menikin mukavasti, pisti tilaisuus miettimään, josko toimintamme on paikoitellen turhankin moderniksi rakennettu. Pidämme silti ainakin tämän satokauden kiinni siitä, että tuotteet on tilattava hävikin ja kannattavuuden takia etukäteen ja vierailu tilalla on mahdollista ainoastaan tilauksia noudettaessa suoraan tilalta -päivinä. Tämä mahdollistaa myös sen, että meillä vieraillessasi voimme peltotöiden sijaan keskittyä täysin peltokierrokseen ja jutusteluun.

Sosiaalinen media ja verkkosivut eivät ole meille vain kanavia tiedottaa tai suoltaa kivoja kuvia ja markkinointia. Ne ovat ehdottomasti kaksisuuntaiset kanavat kanssakäymiseen. Blogissa on kommenttikenttä ja resepteissä voi arvostella lopputulosta tähdin ja tekstein. Jokainen kommentti ja tykkäys somessa on kullan arvoinen ja motivoi pitkinä peltopäivinä. Kokonaisuudessaan tuntuu hyvältä, ettemme ainoastaan tee tätä teille vaan teidän kanssanne. Voin pyöritellä exceleitäni minkä lystään, mutta lopulta te kuluttajat asiakkaat ystävät teette tästä henkisesti ja taloudellisesti kannattavaa.

Pieni_auringonkukka
Auringonkukkaviidakkomme kuningatar kun se oli vielä “pieni”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.