DSC_0320

Puutarhurin motivaatio

Palaute

Eilen REKO ruokapiirin toimituspaikalla eräs asiakas totesi nauttineensa blogimme lukemisesta ja lähtikin tyytyväisen näköisenä satokassi kädessään kohti seuraavien tuottajien myyntipisteitä. Tämä pieni maininta osui juuri oikeaan kohtaan keskelle työntäyteistä satokautta muistuttaen, miksi teemme tätä.

Kasvien kasvattaminen ja ruoan tuottaminen on jo itsenään palkitsevaa puuhaa. Se tarjoaa mielenkiintoisia haasteita, siinä näkee helposti oman käden jäljen ja luonto on melko veikeä työkaveri. Parasta tässä on kuitenkin tieto siitä, että huolella ja intohimolla viljelty vihannes tarjoaa lopulta syöjälleen enemmän, kuin vain täyden vatsan tai vaadittuja kaloreita. Teemme kaikkemme, jotta asiakkaamme saisivat kauniita, maukkaita ja ympäristöystävällisiä kasviksia. Tykkäysten, kommenttien ja toimituspaikkojen hymyilevien kasvojen perusteella tuntuu siltä, että olemme tässä jossain määrin myös onnistuneet!

Kiitos kaikesta palautteesta, se antaa voimaa ja motivaatiota. Kieltämättä, ajoittain helteisen kitkemissession kahdeksannella tunnilla sitä miettii, onko tässä mitään mieltä. Ajatus unohtuu tyysti sinä hetkenä kun tuoretta satoa sisältävä ruskea paperikassi kulkee vaatimattoman vihannestaksimme takaluukusta kohti ruokapöytää. Viimeistään asiakkaalta saatu valokuva vihanneksistamme tehdystä ruoka-annoksesta saa vakuuttuneeksi siitä, että olemme oikeilla jäljillä.

 

20160803_183534
Mainio Puutarhan tee-se-itse myyntiständi.

Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että tuottaja ja kuluttaja, viljelijä ja kasvattamansa ruoan loppukäyttäjä, tapaavat. Molemmille osapuolille. Ruoan kuluttajana tärkeimmät arvot ovat minulle ekologisuus ja terveellisyys. Usein nämä kulkevat tiiviisti yhdessä. Valintoihin on onneksi hyviä apuvälineitä, kuten Luomusertifikaatti ja paikallisuudesta kertovat leimat. Usein sitä kuitenkin huomaa selailevansa alkuperää tai ainesosien luetteloa ja kauppareissut (sen muutaman kerran kuukaudessa, mitä näin satokaudella niitä tekee) venyvät tunnin tutkimusmatkoiksi. “Paras tae ruoan eettisyydelle on tuntea viljelijä etunimeltä”, sanoi joku viisas ja itsekin sen jo kertaan tai kahteen tässä blogissa. Tässä on kuluttajan syy tavata tuottaja. Kun näet karheat kädet, pellolla päivettyneen ihon ja rehellistä työtä henkivät silmät, voit ainakin olla varma kasvisten hyvästä alkuperästä.

Tuottajalle kuluttajan tapaamisen etu on hieman monimutkaisempi kysymys. Ehkä tuottamansa ruoan lopullisen käyttäjän* tapaaminen on niin luonnollinen asia, että asiaa kannattaa tarkastella siitä näkökulmasta, että kohtaamista ei tapahdu. Hieman kärjistäen, kuten tapanani näköjään on, olisi erittäin epämotivoivaa viljellä kuorma-autolle. Mistä voin tietää, tykätäänkö punajuuristani, ovatko ne maukkaita ja mikä niistä tekee erityisen hyviä tai huonoja? Ravintolan asiakas kiittää tarjoilijaa tai kokkia, kaupan asiakas kauppiasta ja tukkuria ei varmaankaan kiitä kukaan. Kun laadun ja muun lisäarvon merkitys heikkenee, on suuri houkutus tuijottaa satotasoa ja tilille ilmaantuvaa summaa vastuullisen tuotannon sijaan. Ehkä tässä on yksi syy, miksi elintarvikekoneiston liukuhihnalta putkahtelee tasapaksuja harmaita vihanneksia, joita lapsi ei suostu syömään, jälleen kiltisti kärjistäen. On totta, että viljan tai rehun viljelijälle ei suoramyyntikanavia ole samalla tavalla tarjolla, enkä kenenkään työtä väheksy, viljeleminen on sankarillista jo itsessään. Eikä suoramyynti ole kaikkien juttu. Vie se meidänkin liiketoiminnassa suurimman lohkon työajasta. Palkitsevuudessaan se on kuitenkin jokaisen sekunnin väärti.

*Jo itsessään erikoista, ettei tälle ole oikein oikeaa termiä. “Kuluttaja” tuntuu kankealta ja väärältä. Ei luontokaan kulu, tai ainakaan pitäisi. Luonto kasvaa ja rikastuu. “Ruoan loppukäyttäjä”? Ei kai ruoalle ole kuin yksi käyttötapa – syödä. “Ruoan syöjä”?  “Käyttäjä”? Kyllä, käytän paljon kyssäkaalia, olen kyssisaddikti. “Herkuttelija”? “Nauttija”? Auttakaa nyt vähän…

 

Rapeita lehtikaaleja toimituspaikalla
Rapeita lehtikaaleja toimituspaikalla.

Takaiskuja

Kepeästä ja positiivisesta otteesta voi äkkiseltään saada sellaisen kuvan, että Vihdin Haimoossa on toinen Strömsö, mutta totuus on kyllä melko arkinen. Rehellisyyden ja avoimuuden nimissä haluan jakaa myös pieniä vastoinkäymisiä kanssanne. Vijely on mahtavaa ja saamme valtavasti energiaa uusista ideoista, suunnittelusta ja haaveilusta, mutta ei kaikki suju aivan kuten Haimoossa. Aikaisemmassa blogikirjoituksessa kerroin Nuoren viljelijän aloitustuesta, se on kuopattu ja unohdettu, eikä oikeastaan tätä hetkeä ennen ole mielessä käynytkään. Nyt on kyse sadon onnistumisesta, viljelyn suolasta, sokerista ja puutarhurin ylpeydestä.

Porkkana. Tunnettu ja tykätty vihannes, joka kuuluu moneen perinteiseen reseptiin ja löytyy usealta ostoslistalta. Olen huomannut käyttäväni porkkanaa esimerkkinä monessa viljelyyn liittyvässä jutussa. Kuulinpa myös kerran kun pikkumies tokaisi vasta nostettuja pieniä luomuporkkanoita maistaessaan, että “nämähän on ihan ku karkkeja!”. Porkkanoita ei Mainiolta tänä vuonna saa. Siemeniä oli toista tuhatta keltaisia, aikaisia ja varastolajikkeita, mutta syystä ja useasta useampi jätti kasvamatta ja toiset tuupertuivat rikkakasvien alle. Helppo olisi syyttää säätä, mutta oppiminen tapahtuu, kun löytää asian, jonka viljelijänä olisi voinut tehdä paremmin. Porkkana nimittäin itää kolmessa päivässä tai jopa kolmessa viikossa. Hidas itäminen antaa rikkakasveille etumatkaa ja hankaloittaa harausten ja kitkemisten ajoitusta. Haraus muutama päivä jäljessä voi vaarantaa pienen itävän porkkanan ja rivien ollessa tietämättömissä on se ylipäätänsä mahdotonta. Kastelulla ja muilla tempuilla saa kuivan sään vallitessa porkkanan itämään ajoissa, mutta kastelujärjestelmän puute ja sääennusteiden pitämättömyys taisivat tehdä tällä kertaa väärän tempun muiden kylvökiireiden lomassa. Oikeita syitä tai ei, tätä on talvella opiskeltava. Samoin kävi palsternakalle ja syy on yhtälailla oma. Viljelijän sydäntä raastoi ajaa kasvupenkki mustaksi, mutta taito on sekin, että osaa lopettaa ajoissa, jottei ylivoimaisen haasteen edessä liialla työmäärällä tärvele loppukauden voimia ja muiden viljelyskasvien hyvinvointia. Hieman kuitekin mieltä lämmittää, että penkeissä kasvaa edes viherlannoitusnurmi parantamassa seuraavan kauden kasvuedellytyksiä.

Nauriin kanssa virhe on selkeämpi. Vaikka osa sadosta löysikin tiensä asiakkaille ja omiinkin varastoihin saatiin kauppakelvottomia varastoitua, suurin osa meni muihin suihin. Kaalikasveja, joka nauris on, vaivaa useampi tuholainen, joita luomuviljelyssä torjutaan useimmiten harsolla peittämällä. Nauris oli meillä sijoiteltu viljelykierrossa siten, että lahjoituksena saamamme suurehko harso olisi ollut vähintäänkin hankalaa levittää kyseiselle penkille. Jotenkin luotimme myös että perinnelajike selviäisi, eihän vuosisata sitten mitään harsoja ollut. Nauriit kasvoivat myös runsaana ja terveen oloisina, mutta sadonkorjuussa tilanne paljastui. Annettakoon tämä otuksille anteeksi. Jokainen meistä täällä vain yrittää selvitä. Tämä, kuten porkkana ja palsternakkakin olisi ehkä vältetty paremmilla tiedoilla ja työkaluilla, mutta tyhjästä on ponnistettava ja joka käänteestä löytyy opittavaa. Onneksi emme ole laittaneet kaikkia munia samaan koriin tai koko budjettia samoihin siemeniin – hyvää satoa on tullut ja erinomaista satoa tulossa! 30 kasvia alkuperäisessä suunnitelmassa, olisihan se nyt hullua jos joka ikinen onnistuisi!

Unelmaduuni

Aika karistaa edellisestä kappaleesta kummunnut pieni häpeän tunne ja jatkaa avoimella linjalla kertomalla tavallisen työviikon rutiineista Mainiolla. Kaupunkilaisena kyssisaddiktina en koskaan osannut kuvitella, montako mutkaa ostoskoriini laskeman vihanneksen matkassa voi olla. Eipä oikein ollut ketään keneltä kysyäkään. Tavallisesti näitä hanskanjäljiksi kutsuttuja ketjun vaiheita suorittaa niin moni eri omaan asiaansa erikoistunut tekijä. Siinä mielessä lyhyet toimitusketjut ovat myös mielenkiintoisia, että lähes koko ketju on omissa käsissä – tai hanskoissa.

 

Kyssis
Kyssis.

Aamulla herätyskello soi kuudelta tai aikaisemmin. Tuhti aamupala auttaa jaksamaan fyysistä työtä lounastaukoon asti. Puutarhatoimistoksi ristityn työkaluvajan ja kauppakunnostustilan läpi käydessä tarttuu aamukasteiselle pellolle mukaan jos jonkinmoista astiaa, koria ja veistä. Herkimmät kasvikset, kuten lehtivihannekset kuuluu nostaa vielä yön viileinä ja kosteina, jotta nestejännitys kasvin solukoissa pitää ne rapeina ja tuoreina. Olisi sääli jos koko kauden kasvatettujen vihannesten laatu kärsisi huonon sadonkorjuun takia. Vihannekset nimittäin jatkavat hengitystä maasta nostettuina ja menettävät kosteutta ja laatuaan ajan mittaan. Mitä suurempi lämpötila, sen nopeampi hengitys. Tehokkaasti kori täyteen ja kylmätilaan odottamaan kasseihin lajittelua. Pienten asioiden tarkkuutta vaativa nyppiminen, kuten tilli ja pinaatti, täytyy taktikoida hyvin, jotta aikaa ei kulu sähläämiseen. Silmämääräinen lajittelu ja kevyt kauppakunnostus kannattaa tehdä jo pellolla jos mahdollista. Kasvit, joiden naatteja, eli lehtiä varsineen, ei yleensä syödä, kuten kyssäkaali (taidan todella pitää kyssiksistä), listitään, eli poistetaan naatit, jo pellolla.

Juuri ennen lounastaukoa voi nostaa huomattavasti hitaammin hengittäviä kasviksia, kuten peruna. Aamupäivän lämmössä maan kuohkeuttaminen talikolla perunan käsin nostamisen helpottamiseksi on hikistä puuhaa. Fyysisesti raskaiden ja painavien asioiden kanssa pitää olla tarkkana ergonomiasta. Olen kuullut, että vain kolmannes puutarhureista säilyy työkykyisenä eläkeikään asti. Parannettavaa siis on. Olenkin ollut onnellinen syväkyykkyharjoituksista, joilla olen saanut alaselän sijaan rasituksen lähes kokonaan reisille. Tarkimmat ovat bonganneet Facebookissa ja Instagramissa kuvankin.

 

Tässä on tainnut ergonomia unohtua
Tässä on tainnut ergonomia unohtua.

Lounaan jälkeen, kun vihannekset ovat turvallisesti säilyttämässä laatuaan pimeässä ja kylmässä, on energiaa ja aikaa tehdä muita peltotöitä. Tähän aikaan kasvukautta tiedossa on lähinnä rikkakasvien mekaanista torjuntaa, eli harauksia ja kitkemistä. Tässäkin ergonomia on valttia ja suurin osa työkaluistamme onkin suunniteltu käytettäväksi seisten. Riviväleistä voi harata äärimmäisen tehokkaalla ja näppärällä pyöröharalla. Tässä ajoitus on valttia. Rikkojen olisi oltava sopivan pieniä, jotta hara ei mene tukkoon, mutta toisaalta ei aivan pieniä, jotta se tehoaa hyvin, eikä koko terveys mene päivittäin hehtaaria haraamalla. Viimeistään riviväliä haraamalla muistaa, kuinka tärkeää on mahdollisimman suorat ja tasalevyiset kylvörivit. Pienemmillä haroilla saa myös rivistä, jos taimiväli on suuri, mutta usein rivistä rikan torjunta menee käsin kitkemällä. Tässä vaihtelu on valttia, ei yhtä ja samaa asentoa tunnista toiseen. Välillä polviltaan, välillä syväkyykyssä, välillä kontaten. Joskus kitken makaamalla toisella kyljelläni liikkuen kyynerpään avulla. Toimii muuten tehokkaasti kuntosalina ja lenkkinä!

 

Pyöröhara in action
Pyöröhara in action

Iltapäivällä pakataan sato satokasseihin. Tässä vaiheessa muistaa, kuinka loistavaa on REKO ruokapiirien kaltainen ennakkotilaustoiminta. Se mitä on tilattu, on nostettu ja loput jäävät peltoon kasvamaan ja säilyttämään laatuaan. Tori on hyvä paikka tavata viljelijä, mutta vankka kokemus saa olla, eikä sekään aina riitä, jotta hävikki pysyy minimissä. Tässä on yksi syy, miksi emme useinkaan nosta ns. ekstraa. Reissussa rähjääntyneitä myymättä jääneitä vihanneksia on ikävä tuoda toimituspaikalta kotiin kompostiin. Viime viikon neljästä myymättömästä ekstrasatokassista tuli kyllä melkoinen sipuli-peruna-keitto, mutta ihan kolmesti viikossa tätä ei voi toistaa! Satokassit pakataan vanhassa passiivisesti maakylmällä jäähtyvässä autotallissa olevan auton viileään tavaratilaan ja peitetään lämpöä eristävällä materiaalilla, jotta laatu edelleen säilyy kuuman ajomatkan ajan.

 

Satokassit matkalla kylmään autoon valokuvauksen kautta. Onneksi joku on pelannut tetristä, jotta korit saadaa mahtumaan pieneen vihannestaksiin.
Satokassit matkalla kylmään autoon valokuvauksen kautta. Onneksi joku on pelannut tetristä, jotta korit saadaa mahtumaan pieneen vihannestaksiin. Paku on vielä korjaamolla.

REKO-ruokapiirit eivät välttämättä ole kaikille tuttu. Esimerkiksi kyläläiset hakevat satokassinsa suoraan tilalta. Kymmenien tuottajien miehittämällä parkkipaikalla kaupungin kupeessa on sopiva hässäkkä, aito toritunnelma. Vihdistä useimmille toimituspaikoille on kuitenkin vajaan tunnin ajomatka ja REKO kierroksesta tuleekin usein noin neljän tunnin keikka. Tilalle palatessa on työpäivän tunteja jo viidentoista, mutta yksi ajoittainen tehtävä ei välttämättä odota päivää tai kahta – kastelu. Vaikka käytössämme on tihkukasteluputket, jotka minimoivat haihtumisen, kannattaa kastelu tehdä illalla tai yöllä, jotta vesi ehtii maan alle kasvin juurille, eikä lämmöstä ja paahteesta karkaa taivaalle. Varsinkin kun vesi tulee pienehköstä lammestamme tai sadevesisäiliöstämme, on sen säästäminen fiksua. Kasteluoperaatio vielä nykyisellään liian vähällä kuution säiliöiden määrällä tarkoittaa juoksemista eri pumppujen ja kytkimien välillä, menee muutamien kasvupenkkien kasteluun väkisinkin tunti tai kaksi.

Intensiivisemmät peltotyöt ja ennen kaikkea kirjalliset työt, joita yrittäjänä riittää melkolailla, on tehtävä REKO toimituspäivien ulkopuolella. Valitettavasti lauantait ja sunnuntait eivät aina ole turvassa näiltä töiltä. Välillä päivät ovat todella pitkiä ja välillä vähän väsyttääkin. Blogikirjoituksia ja reseptejä saataa ajoittain jäädä tekemättä, vaikka olisi niin suunnitellut. Talvella on aikaa levätä. Joka tapauksessa työ on parhaimmillaan, kun se tuntuu joskus jopa vapaa-ajalta. Vähän kuin hieman paisunut puutarhaharrastus! Tämä on unelmaduuni.

20160721_172751

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.